?

Log in

No account? Create an account
Muhveli
muhuve
.:.:..:. ... ::: .... ::.:.. .: ..:: ::: :....:
May 2011
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31

Muhveli [userpic]
Suomalainen oikeudenmukaisuus, oikeuslaitoksen näkökulmasta.

Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut suomalaiseen oikeuslaitokseen turhankin läheisesti ollessani syytettynä pahoinpitelyistä entistä avovaimoani kohtaan. Tämä kokemus on vienyt hyvin pitkälti uskon koko järjestelmään, sillä se kohtelee osapuolia eriarvoisesti eikä pyri käsittelemään asioita subjektiivisesti ja loogisesti. Jos oikeudessa on sana vastaan sana, niin laki sanoo että jos jää vahva epäilys syytetyn syyttömyydestä, niin juttu pitää käsitellä syytetyn hyväksi. Ja ilman konkreettisia todisteita ei pelkkä sana riitä poistamaan tätä epäilystä.

Omalla kohdallani tämä lain määritelmä ei ole toteutunut ja siitä hieman seuraavassa. Anteeksi seinällinen tekstiä.

-------

Viime vuoden kesällä sain tietää, että eksäni oli jättänyt tutkintapyynnön 5 vuotta aikaisemmin suhteen aikana tapahtuneista pahoinpitelyistä Hän oli suureen ääneen puhunut siitä miten vihdoinkin saa oikeutta ”kärsimyksilleen” ja minä saan rangaistuksen kaikesta siitä mitä olen hänen mukaansa tehnyt, mm. hänen huonoon koulumenestykseensä syypää, vaikka ongelmat ovat alkaneet vuosia ennen meidän kohtaamista.

Itse oikeusprosessi alkoi hyvinkin farssimaisesti. Esitutkinnassa selvisi että minua syytetään ei yhdestä, eikä kahdesta vaan kolmesta erillisestä pahoinpitelystä. Tässä vaiheessa tapahtumat olivat hyvin epäselvät, ainoastaan ensimmäiselle pahoinpitelylle oli tarkka ajankohta, koska se oli eksäni mukaan tapahtunut liveroolipelin yhteydessä. Kahden muun tapauksessa oli vain epämääräiset luonnehdinnat ”alkukeväästä 2006” ja ”keväällä 2006”. Vastailin hatarien muistikuvieni mukaan sen, mitä tiesin ja kiistin tapahtumat suoraan jo tässä vaiheessa perättöminä syytöksinä. Esitutkinnan jälkeen juttu kuitenkin eteni käräjäoikeuden käsittelyyn.

Asianajajani kanssa juteltuani olin varma siitä, ettei asia johda mihinkään koska mitään kunnollisia todisteita ei minua vastaan ollut, ja tästä eksäni asianajaja sanoi myös, ”on ollut vaikea nostaa mitään juttua tästä koska mitään mille voisi rakentaa syytettä ei vain ole.”
Itse istunto oli hyvin simppeli siihen saakka, kun minut kutsuttiin todistelemaan asiassa. Eksäni oli kertonut pahoinpitelyistä oman näkemyksensä, epävarmaan ja sekavaan tyyliin. Välillä hänellä katosi punainen lanka omasta kertomuksestaan ja hän selitteli hyvin paljon asian vierestä. Tuomari antoi hänen kuitenkin puhua eikä nähnyt tässä tarinoinnissa mitään outoa.

Minun vuorolla tuomari kuitenkin puuttui peliin. Kun pyrimme asianajajani kyselyvuorolla selvittämään taustoja tapahtumille ja hakemaan todisteita syyttömyydestäni, ei tuomari antanut meidän todistella vaan tylysti katkaisi todisteluni ja pyysi siirtymään eteenpäin.

Loppupuheenvuoroissa tuomari oli myös hyvin hankala asianajaani kohtaan, sillä hänet keskeytettiin useampaan kertaan vaikka puhuttiin konkreettisista todisteista, joita eksäni oli toimittanut oikeudelle. Nämä todisteet olivat lääkärintodistukset pahoinpitelyistä Näissä todisteet kertoivat miten eksäni oli joutunut käymään lääkärissä milloin minkäkin vamman vuoksi.

Ensimmäisen käynnin kohdalla oli kerrottu, miten hän oli saanut ruhjeen rintakehään koska ”poikaystävä oli kaatunut hänen päälleen”, toinen käynti siksi, että hän oli kompastunut koiranpentuun ja törmännyt sohvaan, uusien kylkiluunmurtumansa.
Kolmannen pahoinpitelynkohdalla ei ollut edes lääkärikäyntiä todisteena, ainoastaan epämääräinen luonnehdinta siitä miten hän oli maannut sängyllä ja minä olisin kuristanut häntä, vaikkakin hän olikin yhtäkkiä herännyt unesta ja nähnyt tällöin minut vasta tulossa nukkumaan.
Tämän tapahtuman varmana todisteena oli toimitettu sähköpostiviesti jossa eräässä lauseessa mainittiin kuristaminen, vaikka itse tapahtuman kuvaus poikkesi täysin siitä miten eksäni tämän esitti oikeudessa.

Tällaisen todistelun jälkeen syystäkin tunsin oloni varmaksi ja uskoin ettei tuomarikaan voisi pitää juttua vedenpitävänä, mutta toisin kävi. Muutamia viikkoja myöhemmin tuli tuomio, jossa kerrottiin miten olisin myöntänyt kaikki pahoinpitelyt vaikka nimenomaan kaikki oli kiistetty. Tuomiossa myös kerrottiin, miten eksäni oli kertonut vakuuttavasti syyt siihen, miksi 5 vuotta aikaisemmin lääkärissäkäyntien yhteydessä ei olisi voinut puhua totta lääkärille vaikken minä en edes ollut paikalla. Eli vaikka lääkärintodistuksissa ei ollut mitään pahoinpitelyyn viittaavaakaan, niin ne olivat raskauttavia todisteita minua vastaan.

Syystäkin siis valitin asiasta hovioikeuteen ja sainkin mahdollisuudeen uuteen käsittelyyn. Olimme varustautuneet vieläkin paremmin omaan todisteluumme hovioikeudessa, ja tällä kertaa saimme myös käydä koko oman todistelumme täysin läpi, käsitellen kaikki todisteet ja tapahtumat loogisesti. Olimme jälleen huomattavan varmoja siitä, miten syytteet tultaisiin kumoamaan, varsinkin kun eksäni oli vielä entistä sekavampi omalla vuorollaan sekä puhui selkeästi ristiin aikaisempien todistelujensa kanssa.

Mutta mutta, eiväthän nämä jutut näytä menevän järjen mukaan. Jälleen sama tuomio. Perustelutkaan eivät olleet edes yhtä hyvät kuin käräjäoikeuden päätöksessä, ainoa mikä oli tällä kertaa paremmin oli se, ettei minulle päätöksessä yritetty työntää tunnustusta väkisin suuhuni. Hovioikeus kertoi päätöksessään, miten eksäni oli ollut johdonmukainen ja uskottava ja näin ollen 5 vuotta aikaisemmin tapahtuneet lääkärikäynnit olivat todellisuudessa pahoinpitelyjä, vaikkei kolmannesta edes ollut mitään todistusta.

----

Joten nyt tämän farssin vuoksi minulla on maksettavaa velkaa n. 3000 € oikeudenkäyntikuluista sekä melkein 900 € korvauksista. Kaikki sen vuoksi, että osaava oikeuslaitoksemme oikeuttaa valehtelemisen eikä edes pyri kyseenalaistamaan sitä.
Onko tämä nyt sitä oikeudenmukaisuutta, kun kuka tahansa voi haastaa kenet tahansa oikeuteen, ja käyttää lääkärintodistustaan hyväksi oikeuttakseen syytökset kunhan muistaa mainita että valehteli lääkärille.

Ei minusta.